Sunnuntai-ilta. Kynttilä palaa. Istun kotona yksin ja ajattelen, tätä päivää ja joitain menneitä. Joitain hyviä, yhtä hyviä kuin tämä on ollut. Että mikä niitä yhdistää: jokin pieni haikeus, ilo ja haikea pieni vaikeus. Jokin ihana pieni liikahdus, tunne siitä, että on äkkiä oma itsensä oikealla paikallaan, omallaan. Osana jotain isompaa. Tunsin tänään niin, kun kävin …
Jatka lukemista “Synnytyshuone – ja pari muuta hyvää huonetta”
On lokakuinen ilta. Olen ajanut Volvollani läpi märän pimeyden takaisin kaupunkiin ja allekirjoittanut kirjailijoiden avoimen kirjeen suomalaisen kirjallisuuden puolesta – paitsi itse asian takia, myös epäilemättä siksi, että tuntisin kuuluvani. Johonkin mihin edes vähän haluaisin. Vaikken enimmäkseen tunnekaan kuuluvani. En tiedä, kuinka kaupungissa kuuluu olla, tai perheessä. En muista. Siksi olen varmuuden vuoksi soittanut moottoritiellä …
Lokakuinen aamu. Herään itsekseni pellon laidasta, keitän kahvia ja mietin, ottaisinko tänne tänä aamuna vastaan koko maailman. Vilkaisen uutisia, niin kuin joka aamu, ja totean: en taida viitsiä. Sitä täytyy sitten vain kommentoida, ja siinä se päivä sitten meneekin, päätä pudistellessa, ja minulla kun olisi vielä useampi pussi tulppaanin sipuleita luonnolle luovutettavaksi ennen kuin palaan …
On ilta. Luen uutisia. Elokapinan lakkauttamista vaativa kansalaisaloite on kerännyt kahdessa päivässä reippaasti yli 50 000 nimeä. Luen sen läpi. Aloitteen ensimmäinen lause kuuluu näin: Ympäristöjärjestö Elokapina tulee määrätä välittömästi lakkautettavaksi ja Elokapina tulee määritellä järjestäytyneeksi rikollisryhmäksi tuomioistuimen toimesta. Okei. Etsitäänpä internetistä tietoa ympäristöjärjestö Elokapinasta. Sellaista ei löydy. Elokapinalla on kyllä omat varsin asialliset nettisivut, …
Jatka lukemista “PELOSTA -eli kuinka mennä tänään nukkumaan”
Kuinka herätä aamulla päivään, johon omien lasten on pakko mennä. Kuinka herätä aikaan, jota ei enää tunne omakseen. Kuinka herätä varhain ja vakuuttaa itselleen, että se kannattaa kyllä. Että peiton alle ei kannata jäädä. Kuinka vakuuttaa lapsilleen, että hei, tämä kaikki pelleily täällä, tämä kaikki menee joskus ohi. Ja te heräätte tästä vielä, tämä kaikki …
Avaan puhelimeeni uutiskuvia, joissa eduskuntatalon pylväisiin on ruiskutettu vesiliukoista punaista maalia. Kuvateksteistä selviää, miksi. Ensimmäinen oma reaktioni on mitä on. Meillä kaikilla on omamme, ja minun ei onneksi tarvitse mennä välittömästi entiseen twitteriin pöyristymään pitääkseni jotain omaa laumaani tyytyväisenä ja aidan tällä puolen, minkä tahansa karsinan aidan. Ensimmäinen oma reaktioni on mitä on ja se …
Jatka lukemista “PUNERTAVAT SAUMAT -avoin kirje Elokapinalle”
Optimismin tuuli on tyyntynyt. Istun sohvalla. Istun kotona. Mikään ei oikein ole, ei hyvin, ei mitenkään päin. Elokuun viimeinen ilta, liian syvä hiljaisuus. Istun sohvalla ja mikään ei oikein ole. Kaikki on mennyt turhaksi. Oppikirjoissa on tästä varmasti jokin tarkka oppikirjaesimerkki, jokin jonkin luovan prosessin jälkeisestä tyhjyydestä, tai kaikkien, näiden hieman itkuisten, mutta esimerkki ei …
Aamulla heräsin kuopasta. Olen maannut siinä nyt viikon. Ajattelin: täytyisi keittää kahvia. En vain nähnyt kuopan reunan yli, en tiennyt mihin suuntaan mennä, jos mielii keittiöön. Tai ylipäätään mihinkään. Kuopalle on ilmiselvä syy: kirja on ilmestynyt. Olen siis kaivanut kuoppani aivan itse. Niin kuin tapana on. Kirja on ilmestynyt, sitä on juhlittu. Ja jos juhlan …
Kirja on painossa. Ainakin toivottavasti. Sinne sen ainakin jokunen aika sitten piti lähteä. Kolmannellatoista oikolukukierroksella sanoin taittajalle: eiköhän tämä nyt ole tässä – mutta voidaanko sopia, ettei tätä viimeistä versiota kuitenkaan numeroitaisi luvulla kolmetoista? Että voisiko tämä viimeinen versio vain olla nimeltään oikolukuvedos nro 12,5? Se sopi taittajalle hyvin. Kaikki muukin mitä ehdotin, näytti sopivan, …
Katselen sitä ja mietin, olisiko tänään oikea aika ottaa se alas. Se on jo aika pölyinen. Tänään voisi olla oikea aika, ajoitukseni vain on väärä. En pysty orientoitumaan tähän, se vaatisi ryhdikkyyttä, johon minusta ei vaan ole. Tänään voisi olla oikea aika mutta ei vaan ole. Ja onhan tämä valo kaunis, menneen talven laihaa lempeämpi …